Eräs torstaipäivä

Viimeinen jakso lukiota, se näkyy kurssien määrässä. Torstaisin minulla ei käytännössä ole koulua (jos ei vanhojen tanssien treenejä lasketa). Tänään tapahtui kuitenkin jotain outoa; en nukkunut iltapäivään, vaan heräsin suhteellisen aikaisin. Aamu starttasi jotenkin vaan niin täydellisesti, kun sai rauhassa käydä suihkussa ja syödä croissantteja ja juoda capuccinoa (ahh <3). Katsoin ulos ja huomasin, että ulkona on aivan järisyttävän upea sää. Ei tarvinnut kauaa miettiä, mitä voisi tehdä, kun aivoni jo suunnittelivat pienimuotoista valokuvausreissua läheiseen metsään. Noin tunnin kestänyt ulkoiluni oli yksi tämän vuoden parhaista asioista. Mieli oli virkeänä ja sain hienoja kuvia.

Koko matkani oli oikeastaan rukousta. Rukousta Jumalan muovaamassa ihmeellisen kauniissa luonnossa. Tunnen olevani loppujen lopuksi etuoikeutettu, kun saan asua Suomessa. Täällä on ihmisen hyvä olla.

Rakas päiväkirja

Mitenköhän tähänkin nyt oikein päädyttiin. Moni on varmasti pohtinut samaa, mutta minä en taida käyttää sen pohtimiseen enempää aikaa. Ei kinosta, you know. Tai no kiinnostaa sen verran, että halusin vaan alkaa kirjoittamaan. Edessä on ylioppilaskirjoitukset, joissa mitataan kykyä tuottaa tekstiä ja tässähän sitä tulee ajatusten purkamisen yhteydessä harjoitettua ;) Toivon myös, että minulla olisi jotain sanottavaa. Edes välillä. Joskus. Ehkä. Ja jos joku raukkapolo tätä joutuu lukemaan, niin voisi ehkä ymmärtää omaa ajatusmaailmaani :) Jota ei ehkä edes ole.